Hannun jäljet - Hannu Hautala luontokuvakeskus

Hannun jäljillä - Hannu Hautala luontokuvasäätiö
banneri.jpg

20.1.2016

Sergey Gorshkovin näyttely avattu

Sergey

 

Venäläisen huippukuvaajan Sergey Gorshkovin näyttely Villin luonnon ääni on avattu luontokuvakeskuksen Kuukkelisalissa. Näyttelyn avajaiset pidettiin 19.1, ja näyttely on esillä kesäkuun puoleenväliin saakka.

Valokuvaajan ensimmäisessä näyttelyssä Suomessa, nähdään kuvia Kamtsatkan niemimaalta sekä syrjäiseltä Wrangelinsaarelta. Kamtšatkan niemimaa itäisimmässä Siperiassa on pinta-alaltaan hieman Suomea suurempi, yksi maailman suurimmista ja koskemattomimmista erämaa-alueista. Tuliperäisen alueen kesytön luonto teki Gorshkoviin lähtemättömän vaikutuksen ja hän kertoo palaavansa Kamtšatkaan yhä unissaan, vaikka kuvausmaisemat ovat jo vuosia sitten vaihtuneet Venäjän arktisille alueille.

Wrangelinsaarella, joka sijaitsee Pohjoisella jäämerellä Tšuktšimeren ja Itä-Siperian meren välissä, Gorshkov ikuisti muun muassa jääkarhuja, mursuja, myskihärkiä, naaleja ja lumihanhia.